Laadukkaat koiratarhat 10 -vuoden takuulla - Toimitusaika n. 2-5 arkipäivää

Ohjeet koiratarhan tekoon - Näin rakennat Jämpti Pro koiratarhan

Jämpti Pro koiratarhan teko

Yleistä

Koirien pitoon tarkoitettujen tilojen on oltava helposti puhtaana pidettäviä, eikä niiden pintakäsittelyyn saa käyttää esim. puunsuoja-aineita siten, että ne voivat aiheuttaa koiralle myrkytyksen. Teräksinen tarhaelementti on erinomainen ratkaisu tarhan tekemiseen.

Jämpti Pro tarhan on oltava sellainen että siellä voidaan toteuttaa lajinomaista käyttäytymistä kuten kaivamista, leikkimistä ja tarkkailua. Tarhassa sijaitsevat varusteet on sijoitettava ja suojattava siten että ne eivät voi vahingoittaa koiraa. Koirien ruoka- ja juoma-astiat on sijoitettava tarhaan siten, että niistä voi syödä ja juoda vaikeuksitta. Tarha on sijoitettava sellaiseen paikkaa ettei koira altistu jatkuvasti yli 65 desibelin melulle. Kesäaikana on varmistettava, että koiralle löytyy tarhasta myös varjoisa paikka.

Koiratarhan koko

Koiratarhan tekoa suunniteltaessa on ensiksi määriteltävä tarhan koko. Eläinsuojeluasetus (674/2010) määrää tarhan minimikoon. Koiran ulkotarhassa on oltava tilaa vähintään:

Koiratarhan koko

Jos tarhassa pidetään useampaa kuin kuutta koiraa, tarhan pinta-alaa on lisättävä sopivassa suhteessa yllä olevaa taulukkoa soveltaen. Yllä olevat pinta-alat ovat minimimääriä, tarhasta kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan suurempi, jotta koirilla on riittävästi temmellystilaa.

Esimerkiksi 4 x 4 metrin tarhan laajentaminen kahdella elementillä kasvattaa pinta-alaa 50%. Huomioitavaa on myös koirien määrä, rotu ja liikunnan tarve.

Tarhan sijainti ja perustus

Tarhan sijaintia määritettäessä kannattaa valita mieluiten mahdollisimman tasainen ja kuiva alue. Tarhaelementit voidaan ”pykältämällä” asentaa myös hiukan viettävälle alustalle, jolloin sadevedet valuvat tarhasta pois. Jatkuvasti märkänä pysyvä maaperä on salaojitettava. Tarhan pohjalle asennetaan tarvittaessa suodatinkangas jonka päälle levitetään esim. raekooltaan 0-16mm sora-/kalliomursketta 15-30cm:n kerros. Hiekkaa ei kannata pintakerroksessa käyttää koska se kulkeutuu koiran mukana sisälle. Tarha voidaan myös perustaa betonilaatalle tai se voidaan myös laatoittaa.

Koska kaivaminen on koiralle luonnollinen tarve ja ajanviete, tulee tarhaan jättää alue jossa koira voi tätä toteuttaa. Kesällä koira mielellään kaivaa itselleen viileän kuopan ja myös koirankoppi voidaan asentaa harkkojen päälle siten että kopin alle syntyy koiralle viileä kellari.

Koiran uloskaivautumisen estämiseen on olemassa monia tapoja.
- Tarhan sisäpuolen reunat voidaan kiertää isoilla betonilaatoilla n. 80-100 cm matkalta.
- Sisäpuolen reunat voidaan kiertää valikoimamme alikaivuuesteellä tai betoniverkolla.
- Sisäpuolen reunalle voidaan laittaa metrin matkalle raekooltaan 35-55 ml kalliomurske.
Murske tulee ulottua 30-50 cm syvyyteen sekä myös tarhan ulkopuolelle (10-15 cm) ja se tulee tiivistää kunnolla.

Yllä olevat ohjeet on tarkoitettu tarhoille, joissa koirat asuvat jatkuvasti. Mikäli koiria pidetään tarhassa tilapäisesti ja lyhyitä aikoja, riittää kun tarha pystytetään kuivalle pohjalle ja varmistetaan ettei koira pääse karkaamaan tai  vahingoittamaan itseään. Kesäaikana on huomioitava riitävän varjoisa paikka koiralle.

Jämpti Pro -tarhan kokoaminen

Tarhan kokoamiseen tarvitset 13 mm:n kiintolenkkiavaimen tai räikän. Työ onnistuu helpommin avustajan kanssa.

1. Aloita kasaaminen kulmasta nostamalla kaksi elementtiä pystyyn ja kiinnittämällä ne toisiinsa kiinnityskappaleilla ( 2 kpl), jotka laitetaan n. 50 cm:n päähän ylä- ja alareunasta. Kiristä 13 mm:n avaimella huolellisesti.

2. Seuraaaksi asenna 3. elementti samalla tavalla. Varmista, että elementti tulee tasaiselle alustalle, ettei elementin ja maanpinnan väliin jää kaivamiseen houkuttelevaa rakoa.

3. Asenna muut elementit samalla tavalla. Jos tarhaan tulee useamman elementin suoria, voidaan tarhaa tukevoittaa lyömällä n. 27-28 mm x 150 cm:n putki maahan n. 60-70 cm:n syvyyteen. Asenna elementti siten, että maahan lyöty putki liukuu elementtiputken sisään.

4. Ennen viimeisen elementin asennusta kannattaa asentaa mahdolliset väliseinäelementit tarhaan. Huomaa, että tarvitset kaksi ylimääräistä kiinnityskappaletta per väliseinä.

5. Kun viimeinen elementti on asennettu, kiinnitä ovielementtiin lukot (2 kpl) paikoilleen. Lukot voidaan kiinnittää joko oviputkeen tai elementin kehysputkeen. Kiristä lukot huolellisesti etteivät ne pääse pyörähtämään koiran hyppiessä ovea vasten.

6. Isoissa tai monimutkaisissa tarhoissa voidaan käyttää kulmatukia tukevoittamaan tarhaa. Tuet voi asentaa mihin tahansa kulman muotoon.



Näin helposti rakentuu Jämpti koiratarha





Näin rakennat koiratarhan rinteeseen